top of page

Kesäkahvila Neljän Tuulen Tupa saa hankolaiset luotsit


Hangon perinteikkään kahvila-ravintola Neljän Tuulen Tuvan liiketoiminta on siirtynyt hankolaiselle Epes Oy:lle. Yrittäjät Emma Marjanen ja Pekka Paasio avaavat kesäkahvilan toukokuun lopulla. Heidän edeltäjiinsä lukeutuu muun muassa marsalkka Mannerheim.

Kahvila-ravintola Neljän Tuulen Tuvan liiketoiminta on siirtynyt Food Campilta hankolaisyrittäjille. Epes Oy:n Emma Marjanen ja Pekka Paasio alkavat pitää Hangon kuuluisien hiekkarantojen kupeessa Pienessä Mäntysaaressa sijaitsevaa historiallista kesäkahvilaa. 1900-luvun alussa perustettua ravintolaa isännöi vuosina 1927–1933 marsalkka C.G. Mannerheim.


Emma Marjanen ja Pekka Paasio ovat tulleet hankolaisille tutuiksi Itäsatamassa sijaitsevasta ravintola Bravaksesta, jota he ovat pitäneet ympärivuotisesti kaksi vuotta.


”Hanko ja hankolaiset ovat ottaneet Bravaksen hienosti vastaan, ja erityisesti kesät ovat olleet vilkkaita. Näkymämme ovat kaikin puolin myönteiset. Kesäravintola Neljän Tuulen Tupa sopii hyvin palettiimme, ja ryhdymmekin luotsaamaan sitä innoissamme – toki ilmassa on myös sopivasti jännitystä!” yrittäjä Emma Marjanen sanoo.


Neljän Tuulen Tuvan liiketoiminta siirtyi Epes Oy:lle helsinkiläiseltä Food Campilta, jonka ydinliiketoimintaa ovat kunnianhimoista catering-palvelua tarjoava Gastro Catering sekä laadukkaat lounasravintolat: Marimekon pääkonttorin Maritori Helsingissä ja Fiskars Groupin uuden toimitalon Kitchen1649 Espoossa.


”Neljän Tuulen Tupa on erottamaton osa kesäistä Hankoa. Iloitsemme siitä, että tämä Hangon upeimmalla paikalla sijaitseva kahvila saa jatkaa toimintaansa hankolaisten yrittäjien luotsaamana. Me Food Campilla keskitymme liiketoimintaamme pääkaupunkiseudulla”, Food Campin toimitusjohtaja Riikka Kannas sanoo.


Kesäkahvila avaa ovensa toukokuun lopulla, ja kausi jatkuu aina syyskuulle asti. Tarjolla on tuttuun tapaan niin suolaista kuin makeaa, ja vetonaula lohikeitto pysyy listalla. Kahvila on avoinna arkisin kello 9–18, ja iltaisin pitsihuvila toimii tilausravintolana.


 
 
 

Comments


Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Google+ Social Icon
bottom of page