top of page

Pizzamestari 2017


Pizzamestari 2017 -kilpailunostaa suomalaisten suosikkiruoan arvostusta Suomen ensimmäinen pizzeria avattiin vuonna 1961, ja pizza on ollut jo vuosikausia yksi suomalaisten suosikkiruoista. Vihdoin tämä lähes kansallisruoaksi noussut herkku saa ansaitsemaansa arvostusta, kun maaliskuussa 2017 valitaan Suomen ensimmäinen Pizzamestari. Haku on käynnissä nyt!

Nyt etsitään Suomen ensimmäistä Pizzamestaria: ruoan ammattilaista, jolle laadukas pizza on intohimo. Food Camp Finland ja pääyhteistyökumppani Arla hakevat osallistujia ammattikokeille suunnattuun kilpailuun, jonka voittaja palkitaan Pizzamestari 2017 -tittelin lisäksi opintomatkalla Italiaan. Italiassa kouluttajina ovat paikalliset huippukokit. Haku on käynnissä 10. joulukuuta 2016 saakka.

Pizza oli vuonna 2015 suomalaisten toiseksi mieluisin ruokalaji, kertoo Suomen Gallupin muutaman vuoden välein toistettava Ruokatietoa-kyselututkimus*. Siitä huolimatta pizzaa pidetään usein huonolaatuisena vatsantäytteenä.

Pizzamestarit 2017 -kilpailun tuomaristoa johtaa muun muassa palkitusta Olo-ravintolasta tunnettu huippukokki Pekka Terävä, joka haluaa nostaa sekä pizzan että suomalaisten keittiömestareiden arvostusta.

”Myös pizza voi olla laadukasta, pieteetillä tehtyä ruokaa. Tiedän, että Suomessa on paljon upeaa pizzaosaamista. Pizzamestari 2017 -kilpailulla pyrimme tavoittamaan innovatiivisimmat ja rautaisimmat ammattilaiset, jotka nostavat jo 55 vuotta Suomessa olleen pizzan arvoonsa”, Terävä sanoo.

Kilpailuun osallistutaan omalla pizzareseptillä ja -kuvalla. Kahdeksan parasta valitaan semifinaaliin, ja heistä neljä parasta finaaliin. Pizzamestari 2017 -finaali järjestetään Fastfood & Café & Ravintola -ammattilaistapahtumassa maaliskuussa 2017. Finalistit tuovat mukanaan itsetehdyn pohjan ja valmistavat pizzan valmiiksi Messukeskuksen lavalla, yleisön edessä.

Arlan lisäksi Pizzamestari 2017 -kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Metro-tukku, HKScan, Aromi-lehti, Dieta, Easyfairs, Myllyn Paras ja Medanta.

Lisätiedot:

Riikka Kannas Food Camp Finland riikka.kannas@foodcampfinland.fi +358 40 354 6331

Ilona Haahtela Miltton ilona.haahtela@miltton.fi +358 44 796 0012

Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Google+ Social Icon
bottom of page